+358 (0)3 459 040
neuvonta@jyllinkodit.fi
Jyllinkatu 3, 39500 Ikaalinen
Ota yhteytta
Jalmari Jyllin Säätiö on perustettu vuonna 1965 ja se ylläpitää asumis- ja palvelukeskus Jyllin Kotia vanhuuden hyväksi Ikaalisten kylpyläkaupungissa. Jyllin Kodit sijaitsee Kyrösjärven rannalla, lähellä Ikaalisten keskustan palveluja ja puistoalueiden tuntumassa.
Jyllin Kodit tarjoaa Ikaalisten ja ympäristökuntien senioreille mahdollisuudet elinikäiseen asumiseen Jyllin Kodissa tai tukea mahdollisimman pitkään kotona asumiseksi.
Jyllin Kodit toimii taloudellista voittoa tavoittelemattomana yleishyödyllisenä yhteisönä lähimmäisvastuun periaatteisiin vahvasti sitoutuen. Lähimmäisvastuun periaatteet ulottuvat kaikkiin Jyllin Kodin tehtävissä työskenteleviin henkilöihin, mikä näkyy Jyllin Kodin toiminnassa hyväksyvänä ja suvaitsevana ilmapiirinä, meille uskotun palvelutehtävän arvostuksena ja aitona välittämisenä.
Palvelu Jyllin Kodissa perustuu tutkittuun tietoon ja hyväksi koettuun käytäntöön seniorien hyvästä hoidosta ja huolenpidosta. Jokaisella asukkaalla on omahoitaja, joka vastaa palvelun suunnittelusta ja toteutuksesta. Asukkaan omaisella ja läheisellä on merkittävä rooli asukkaan hoidossa ja myös heillä on mahdollisuus tukeen ja palveluihin.
Jyllin Kodilla on monipuolinen yhteistyöverkosto, jossa tutkimuksen, hoidon, kuntoutuksen, talouden ja kiinteistöhuollon eri ammattilaiset ja asiantuntijat toimivat saumattomassa yhteistyössä Jyllin Kodin ammattihenkilökunnan kanssa.
Jyllin Kodit toimii myös aktiivisena opetuskenttänä alan opiskelijoille.
Seminaariaineistoja:
Voimanpesän seminaariaineisto
Dementiatyön seminaariaineisto
Yksinäisyysseminaariaineisto
+358 (0)3 459 040
neuvonta@jyllinkodit.fi
Jyllinkatu 3, 39500 Ikaalinen
Ota yhteytta